MDF-valkokangas

Parin kuukauden seinälle heijastetun elokuvaelämyksen nauttimisen jälkeen heräsi ajatus, josko myös projisointipinta pitäisi tasoitella tavalla tai toisella. Sinänsä valkoiseksi maalatulle tavalliselle seinällekin heijastettu iso kuva oli enemmän kuin siedettävän näköinen, mutta pienet epätasaisuudet seinäpinnassa alkoivat kuin alkoivatkin häiritä katselunautintoa. Varsinkin, kun niihin alkoi kiinnittää yhä enenevissä määrin huomiota ajan saatossa.

Projisointipinnan käsittelyn suhteen oli kolme eri vaihtoehtoa: 1) Seinän tasoitus ja maalaus, 2) rullavalkokankaan asennus kattoon ja 3) erillisen screenin rakentaminen. Tasoitus ja maalaus karsiutui nopeasti pois lähinnä työn pölyisyyden takia kun kaikki laitteet piuhoineen oli lopulta saatu paikoilleen. Myös lopputuloksen laatu arvelutti. Jäljelle jäi siis vertailu valkokankaan ja screenin välillä.

Motorisoitu valkokangas oli pitkään ykkösvaihtoehto, ja eri merkkien ja mallien ominaisuuksia tulikin vertailtua pari viikkoa melko intensiivisesti. Keskustelupalstat jakoivat jälleen mielipiteitä moneen suuntaan. Palstojen lueskelun jälkeen kankaan mahdolliset aaltoilu- ja reunojen käpristelyongelmat varsinkin edullisemmassa muutaman sadan euron hintaluokassa kävi pian arveluttamaan. Luotisuorat tab-tensioned -kankaat puolestaan menivät parin tonnin hinnallaan reilusti budjetista yli.

Ajatus alkoi siis kallistua screenin suuntaan. Varsinkin, kun tykin heijastuskohta sijaitsi suoralla seinällä johon ei ollut aikomus muuta kiinnitellä. Valmiit screenit kuitenkin olivat pöyristyttävän hintaisia, ja tee-se-itse miehenä sekä parin nettiartikkelin lukemisen jälkeen arvelin että parilla sadalla eurolla ja muutamalla työtunnilla saisi aikaiseksi varsin kelvollisen ja täydellisesti tilaan sopivan mittatilausscreenin.

Ei kun tuumasta toimeen. Mittausten jälkeen screenin kooksi määrittyi 2430 x 1370 mm eli suunnillen 106 tuumaa nurkasta nurkkaan mitattuna. Materiaaliksi valikoitui 12-millinen MDF-levy, sillä rautakaupan myyjän mukaan levyn paksuudella ei sen mittapysyvyyteen olisi merkitystä. Pikemminkin, mitä paksumpi levy, sitä isompi riski että levy menee keskeltä notkolle ajan saatossa. Screenin reunoille 10 x 70 höylätystä laudasta mustaksi maalattavat kehykset ja MDF-levyn sahauspintoihin silitysraudalla kiinnitettävää mustaa reunanauhaa viimeistelmään ulkoasu.

Projektin työstäminen alkoi lautojen sahaamisella oikeaan mittaan ja tarkkaan jiiriin. Tämä hoitui näppärästi muovisen sahauslaatikon ja vanhan käsisahan avulla. Sahauksen jälkeen maalasimme laudat Tikkurilan valmiiksi sävytetyllä Helmi-kalustemaalilla kahteen kertaan.

Itse levy oli valmiiksi mittoihin sahattu rautakaupassa. Levyn käsittely alkoi seinäkiinnitysmekanismin työstämisellä taustapuolelle. Screeni piti suunitella siten että se tulisi seinästä muutaman sentin koholle, sillä toisessa reunassa oli lattialämmityksen termostaatti, joka jäisi screenin taakse piiloon. 

Kiinnityksen mahdollistamiseksi ja screenin irrottamiseksi seinästä taustalle kiinnitimme 34 x 45 mm koolauksen 20 cm välein asetuilla 30 x 30 mm kulmaraudoilla, jotka kiinni levyyn ja koolaukseen 12 mm mittaisilla ruuveilla. 

Koolaukseen kolosimme paikat kolmelle suurireikäiselle lattaraudalle. Reikien kohdille porasimme koolinkiin reilun sentin mittaiset kolot. Näin saimme aikaiseksi jämäkät kiinnityskohdat, joiden varaan screeni voitaisiin ripustaa seinälle. Lopulta itse kiinnitykseen päädyimme käyttämään vain kahta, reinoilla olevaa kiinnityskohtaa.

Tämän jälkeen käänsimme levyn toisin päin makuulle maahan, ja maalasimme pinnan sileällä telalla ja jatkovarrella neljään kertaan. Maalina käytimme keskustelupalstoilla lähes poikkeuksetta LCD-projektoreille suositeltua Tikkurila Harmony X073 -sävyä. Maalauksen ajaksi teippasimme reunat, jotta listojen kiinnittämisessä käytettävä liima imeytyisi paremmin ja toisaalta piiloon jäävien alueiden maalaaminen olisi muutenkin turhaa.

Maalaamisen ja teippien poistamisen jälkeen oli vuorossa reunanauhojen kiinnittäminen silitysraudalla. Suoraviivaisen kuumennuksen jälkeen nauhat jämähtivät tiukasti paikoilleen, jonka jälkeen ylimääräinen osa oli helppo leikata mattopuukolla pois screenin takareunan puolelta.

Enää oli jäljellä puulistojen liimaaminen ja levyn kiinnittäminen seinään. Listojen liimauksessa käytimme tavallista puuliimaa ja jousi- sekä paria ruuvipuristinta. Listatkin jämähtivät 20-30 minuutin puristuksella paikoilleen napakasti yksi kerrallaan varsin helposti.

Kokonaisuutena screenin tekemiseen vierähti aikaa noin 10 työtuntia ja hintaa tarvikkeineen ja työvälineineen (jousipuristimet, tela, pensseli) vajaat 250 euroa, josta 50 euroa meni levyn kuljetukseen tarvitun pakettiauton vuokraan.

Vaikka pelkälle seinälle heijastetunkin kuvan katselu oli oikein mukiinmenevää, nosti täysin sileä, oikeaan sävyyn sävytetty pinta ja mustien reunusten terävöittämä reunakontrasti  katseluelämyksen häkellyttävästi täysin uudelle tasolle. Kyllä kelpaa olympialaisia ja leffoja nyt katsella!

Nikkarointinurkan kolme kovaa vinkkiä:

• Aloita tehollisen kuva-alan koon määrityksestä. Levyn mittojen kannalta oleellisinta on heijastusala ja kuvasuhde, joista 16:9 on tänä päivänä yleiskäyttöön soveltuvin. Jos olet pelkästään elokuvaharrastaja etkä katsele kotiteatterissasi tv-lähetyksiä, voit harkita myös elokuvissa yleistä 2,35:1 kuvasuhdetta. Kun tiedät kuva-alan koon, lisää mittoihin suunnittelemiesi reunusten leveydet ja saat tarvitsemasi levyn koon. Huomaa, että levyn mittasuhde ei ole screenin kuvasuhteen kanssa yhtenevä, jos laitat tasaleveät reunat kuvan jokaiselle sivulle.
• Varmista kiinnitysten pitävyys. Screenille tulee painoa kaikkiaan pari-kolmekymmentä kiloa, joten kiinnitysten tulee olla todella jämäkät. Kiinnitys kannattaa suunnitella siten, että levyyn syntyy mahdollisimman vähän jännitteitä eikä levy näin ollen rupea käyristymään ajan saatossa.
• Kyllä kannattaa! Tämä oli kerrankin helpohko ja nopea työ ja lopputulos täysin kaupallisen screenin veroinen - ainakin harrastelijakäytöön. Rahallista säästöä syntyy satoja euroja ja screenistä tulee mitoiltaan täydellisesti tilaan sopiva. Lisäksi projektorin heijastama kuva on aina täsmälleen oikeassa paikassa kun sen kertaalleen siihen asettaa.