MDF-valkokangas

Parin kuukauden seinälle heijastetun elokuvaelämyksen nauttimisen jälkeen heräsi ajatus, josko myös projisointipinta pitäisi tasoitella tavalla tai toisella. Sinänsä valkoiseksi maalatulle tavalliselle seinällekin heijastettu iso kuva oli enemmän kuin siedettävän näköinen, mutta pienet epätasaisuudet seinäpinnassa alkoivat kuin alkoivatkin häiritä katselunautintoa. Varsinkin, kun niihin alkoi kiinnittää yhä enenevissä määrin huomiota ajan saatossa.

Projisointipinnan käsittelyn suhteen oli kolme eri vaihtoehtoa: 1) Seinän tasoitus ja maalaus, 2) rullavalkokankaan asennus kattoon ja 3) erillisen screenin rakentaminen. Tasoitus ja maalaus karsiutui nopeasti pois lähinnä työn pölyisyyden takia kun kaikki laitteet piuhoineen oli lopulta saatu paikoilleen. Myös lopputuloksen laatu arvelutti. Jäljelle jäi siis vertailu valkokankaan ja screenin välillä.

Motorisoitu valkokangas oli pitkään ykkösvaihtoehto, ja eri merkkien ja mallien ominaisuuksia tulikin vertailtua pari viikkoa melko intensiivisesti. Keskustelupalstat jakoivat jälleen mielipiteitä moneen suuntaan. Palstojen lueskelun jälkeen kankaan mahdolliset aaltoilu- ja reunojen käpristelyongelmat varsinkin edullisemmassa muutaman sadan euron hintaluokassa kävi pian arveluttamaan. Luotisuorat tab-tensioned -kankaat puolestaan menivät parin tonnin hinnallaan reilusti budjetista yli.

Ajatus alkoi siis kallistua screenin suuntaan. Varsinkin, kun tykin heijastuskohta sijaitsi suoralla seinällä johon ei ollut aikomus muuta kiinnitellä. Valmiit screenit kuitenkin olivat pöyristyttävän hintaisia, ja tee-se-itse miehenä sekä parin nettiartikkelin lukemisen jälkeen arvelin että parilla sadalla eurolla ja muutamalla työtunnilla saisi aikaiseksi varsin kelvollisen ja täydellisesti tilaan sopivan mittatilausscreenin.

Ei kun tuumasta toimeen. Mittausten jälkeen screenin kooksi määrittyi 2430 x 1370 mm eli suunnillen 106 tuumaa nurkasta nurkkaan mitattuna. Materiaaliksi valikoitui 12-millinen MDF-levy, sillä rautakaupan myyjän mukaan levyn paksuudella ei sen mittapysyvyyteen olisi merkitystä. Pikemminkin, mitä paksumpi levy, sitä isompi riski että levy menee keskeltä notkolle ajan saatossa. Screenin reunoille 10 x 70 höylätystä laudasta mustaksi maalattavat kehykset ja MDF-levyn sahauspintoihin silitysraudalla kiinnitettävää mustaa reunanauhaa viimeistelmään ulkoasu.

Projektin työstäminen alkoi lautojen sahaamisella oikeaan mittaan ja tarkkaan jiiriin. Tämä hoitui näppärästi muovisen sahauslaatikon ja vanhan käsisahan avulla. Sahauksen jälkeen maalasimme laudat Tikkurilan valmiiksi sävytetyllä Helmi-kalustemaalilla kahteen kertaan.

Itse levy oli valmiiksi mittoihin sahattu rautakaupassa. Levyn käsittely alkoi seinäkiinnitysmekanismin työstämisellä taustapuolelle. Screeni piti suunitella siten että se tulisi seinästä muutaman sentin koholle, sillä toisessa reunassa oli lattialämmityksen termostaatti, joka jäisi screenin taakse piiloon. 

Kiinnityksen mahdollistamiseksi ja screenin irrottamiseksi seinästä taustalle kiinnitimme 34 x 45 mm koolauksen 20 cm välein asetuilla 30 x 30 mm kulmaraudoilla, jotka kiinni levyyn ja koolaukseen 12 mm mittaisilla ruuveilla. 

Koolaukseen kolosimme paikat kolmelle suurireikäiselle lattaraudalle. Reikien kohdille porasimme koolinkiin reilun sentin mittaiset kolot. Näin saimme aikaiseksi jämäkät kiinnityskohdat, joiden varaan screeni voitaisiin ripustaa seinälle. Lopulta itse kiinnitykseen päädyimme käyttämään vain kahta, reinoilla olevaa kiinnityskohtaa.

Tämän jälkeen käänsimme levyn toisin päin makuulle maahan, ja maalasimme pinnan sileällä telalla ja jatkovarrella neljään kertaan. Maalina käytimme keskustelupalstoilla lähes poikkeuksetta LCD-projektoreille suositeltua Tikkurila Harmony X073 -sävyä. Maalauksen ajaksi teippasimme reunat, jotta listojen kiinnittämisessä käytettävä liima imeytyisi paremmin ja toisaalta piiloon jäävien alueiden maalaaminen olisi muutenkin turhaa.

Maalaamisen ja teippien poistamisen jälkeen oli vuorossa reunanauhojen kiinnittäminen silitysraudalla. Suoraviivaisen kuumennuksen jälkeen nauhat jämähtivät tiukasti paikoilleen, jonka jälkeen ylimääräinen osa oli helppo leikata mattopuukolla pois screenin takareunan puolelta.

Enää oli jäljellä puulistojen liimaaminen ja levyn kiinnittäminen seinään. Listojen liimauksessa käytimme tavallista puuliimaa ja jousi- sekä paria ruuvipuristinta. Listatkin jämähtivät 20-30 minuutin puristuksella paikoilleen napakasti yksi kerrallaan varsin helposti.

Kokonaisuutena screenin tekemiseen vierähti aikaa noin 10 työtuntia ja hintaa tarvikkeineen ja työvälineineen (jousipuristimet, tela, pensseli) vajaat 250 euroa, josta 50 euroa meni levyn kuljetukseen tarvitun pakettiauton vuokraan.

Vaikka pelkälle seinälle heijastetunkin kuvan katselu oli oikein mukiinmenevää, nosti täysin sileä, oikeaan sävyyn sävytetty pinta ja mustien reunusten terävöittämä reunakontrasti  katseluelämyksen häkellyttävästi täysin uudelle tasolle. Kyllä kelpaa olympialaisia ja leffoja nyt katsella!

Nikkarointinurkan kolme kovaa vinkkiä:

• Aloita tehollisen kuva-alan koon määrityksestä. Levyn mittojen kannalta oleellisinta on heijastusala ja kuvasuhde, joista 16:9 on tänä päivänä yleiskäyttöön soveltuvin. Jos olet pelkästään elokuvaharrastaja etkä katsele kotiteatterissasi tv-lähetyksiä, voit harkita myös elokuvissa yleistä 2,35:1 kuvasuhdetta. Kun tiedät kuva-alan koon, lisää mittoihin suunnittelemiesi reunusten leveydet ja saat tarvitsemasi levyn koon. Huomaa, että levyn mittasuhde ei ole screenin kuvasuhteen kanssa yhtenevä, jos laitat tasaleveät reunat kuvan jokaiselle sivulle.
• Varmista kiinnitysten pitävyys. Screenille tulee painoa kaikkiaan pari-kolmekymmentä kiloa, joten kiinnitysten tulee olla todella jämäkät. Kiinnitys kannattaa suunnitella siten, että levyyn syntyy mahdollisimman vähän jännitteitä eikä levy näin ollen rupea käyristymään ajan saatossa.
• Kyllä kannattaa! Tämä oli kerrankin helpohko ja nopea työ ja lopputulos täysin kaupallisen screenin veroinen - ainakin harrastelijakäytöön. Rahallista säästöä syntyy satoja euroja ja screenistä tulee mitoiltaan täydellisesti tilaan sopiva. Lisäksi projektorin heijastama kuva on aina täsmälleen oikeassa paikassa kun sen kertaalleen siihen asettaa.

Koti teatterikuntoon

Syksyn piha-askareiden rinnalla iltojen jo alkaessa hämärtää myös Nikkarointinurkka ryhtyi pikku hiljaa siirtymään sisätiloissa puuhastelun pariin. Ensimmäisenä työkohteena oli noin vuoden verran suunnitteilla olleen kotiteatterihuoneen rakentaminen kotiimme.

Taloomme oli jo rakennusvaiheessa tehty varaus viihdetilalle, mikä tarkoitti käytännössä erään huoneen edestä neljään nurkkaan sekä keskelle taakse rakenteiden sisään vedettyjä muoviputkia kaiuttimien ja projektorin siistin jälkiasennuksen mahdollistamiseksi.

Jälleen kerran yksi nopea ja helppo homma osoittautui noin neljän kalenterikuukauden askareeksi alusta loppuun laskettuna ajanjaksona. Ensimmäisenä tehtävänämme oli selvittää, miten putkitus oli välipohjaan ja seinärakenteisiin vedetty. Tästä kun ei ollut missään talon piirroskuvissa minkäänlaista dokumenttia olemassa. Ajattelimme että kätevintä olisi puhaltaa putkeen paineilmaa ja tunnustella mistä ilma tulee ulos. Tällä periaatteella putkituksen yllättävä logiikka hahmottuikin melko nopeasti: kaikki kaiutinpisteet niin edestä kuin takaa oli vedetty ensin keskelle taakse jakorasiaan, josta lähti kaksi erillistä putkea huoneen etuosaan. Lisäksi projektorin kaapelille oli suoraan oma vetonsa.

Tämän päättelyn jälkeen pääsimme laskemaan kaapelitarvetta ja muutenkin miettimään kotiteatterin laitteistokonfiguraatiota. Muutama ilta vierähtikin leppoisasti lueskellen keskustelupalstojen kirjoittelua aiheesta, selaillessa eri kauppiaiden valikoimia ja hinnastoja sekä vertaillessa kaiuttimien ja projektorien teknisiä ominaisuuksia.

Päädyimme laitteistossa Epson TW-5910 3LCD 3D -tykkiin ja kaiuttimissa Tangentin Evo-sarjan E5 (etu- ja takakaiuttimet), E24 (keskikaiutin) ja E10-malleihin (subwoofer). Lisäksi tarvittiin kattokiinnitystelineet etu- ja takakaiuttimille sekä projektorille, 50 metriä kaiutinkaapelia sekä 8 metrin HDMI-kaapeli tykiltä kotiteatterivahvistimeen, jonka virkaa ajattelimme neljä vuotta vanhan Yamaha RX-V573:n hoitavan vielä kunnialla. Tämän paketin hinta osui kohtuulliseen 2000 euron luokkaan laadun ollessa myös kohtuullista keskitasoa. Tosihifistille tosin tuolla hinnalla ei irronne kuin vasta yksi diskanttielementti...

Laitteistokonfiguraatiossa teknisten ominaisuuksien ja hinnan lisäksi tärkeä arviointikriteeri etenkin kaiuttimien osalta oli myös esteettinen tekijä. Tangentin sarja edusti selkeää skandinaavista muotoilua, ja vaihtamalla etulevyt sen sai kokonaan valkoiseksi ja näin huoneemme sisutukseen täydellisesti uppoavaksi.

Kun laitteet olivat kaikki kohteessa, oli testauksen aika. Ensin tykki HDMI:llä kiinni vahvistimen kautta ohjelmalähteisiin (AppleTV ja HD-digiboxi), kaiuttimet vahvistimeen ja voila, edessämme oli 110-tuumainen kuva jota haltioituneena tuijotimme.

Tästä alkoikin hieman pidemmän aikaa vienyt viimeistelyvaihe: tykin kattoon asentaminen onnistui vasta toisella telineellä ensimmäisen osoittautuessa tykin kanssa epäyhteensopivaksi leluksi. Ylivoimaisesti tuskallisinta oli kuitenkin HDMI:n pujottaminen välipohjassa olevaan putkeen; HDMI-liittimen läpimitan ollessa noin 19 mm ja putken halkaisijan 17 mm, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa johto poikki ja kolvata jokainen seitinohut johdin uudelleen kiinni pujotuksen jälkeen. Sähkömies ehdotti ensin että olisimme tehneet homman itse, mutta lopulta ammattimieheltäkin askareeseen tuhrautui tehokasta työaikaa yhteensä 6 tunnin luokkaa ja kalenteriaikaa pari viikkoa. Ja tulivatpa suojaukset tehtyä varmasti kunnolla ja signaalin häiriöttömyyden suhteen voimme olla levollisin mielin.

Toinen harmaita hiuksia aiheuttanut ongelma syntyi, kun kuvasignaali ei jonkin aikaa HD-elokuvista nautittuamme enää yhtenä päivänä näkynytkään. Ongelman ytimeksi paljastui lopulta parin viikon pään raapimisen jälkeen vanha Yamaha, jonka HDMI 1.2 -standaria tukevat tekniikka ei mitä ilmeisimmin kyennyt 1080p-signaalia välittämään AppleTV:ltä tykille. Helppo korjaus tähän oli 400 euron satsaus uuteen Denon AVR-X1000:iin, jonka myötä ongelmat poistuivat kuvasta mutta myös äänimaailma tasapainottui etenkin subbarin ohjauksen osalta Denonin erinomaisen äänitilan optimointilogiikan ansiosta.

Tähän episodiin liittyi mielenkiintoisena eräs 45-minuuttinen puhelinsoitto Apple:n lontoonkieliseen tukipalveluun: paikallistettuamme ongelman olevan nimenomaan siinä ettei 1080p-signaali kulje Yamahan läpi, huomasimme ihmeeksemme että iTunesin kautta vuokratut, Apple:n 1080p-tarkkuuksisiksi väittämät elokuvat kuitenkin toistuivat laitteistollamme. Tukipalvelussa korrekti nuorimies selvitti ongelmaa tinkimättömän analyttisesti ja asiakaslähtöisesti todeten lopuksi, että hänen nähdäkseen kaikki Suomeen välitettävät iTunes-elokuvat todellakin ovat tiedostokokoon perustuen 720p-tarkkuudella, vaikka palvelu toista väittää. Sovimme että hän välittää palautteen eteenpäin ja yrittää etsiä jonkin 1080p-tasoisen elokuvan jota voisin testata. Noin 10 minuuttia puhelun päätyttyä sain kuitenkin lyhyen sähköpostiviestin, jossa kyseinen asiakaspalveluhenkilö pahoitteli sekaannustaan ja vakuutti että elokuvat todellakin ovat 1080p-laatua keskustelutaan asiasta esimiestensä kanssa. Kyseisestä palvelutapahtumasta jäi eittämättä hiukkasen halju maku suuhun, mutta täytyy todeta että muuten Applen palvelu on erinomainen striimaten häiriöttä HD-tasoista kuvaa ja dolby digital monikanavaääntä jopa 10M adsl-yhteytemme läpi.

Elokuussa alkaneen projektin hedelmistä pääsimme lopulta siis nauttimaan marras-joulukuun taitteessa. Mutta kyllä olemme nauttineetkin! Kirsikaksi kotiteatterikakkuun halusimme vielä valkokankaan, mutta se projeki onkin oman kirjoituksensa arvoinen keissi.

Nikkarointinurkka suosittelee että pohdit näitä näkökulmia kotiteatteria rakentaessasi:

• Mieti mitä haluat elokuvaelämykseltäsi ja paljon olet siihen valmis sijoittamaan. Niin tykeistä kun audiolaitteista puhuttaessa vain taivas on rajana hinnan kasvaessa jyrkemmällä kulmakertoimella kuin tavallisen harrastajan havaitseman kuvan- ja äänenlaatu. Myös huoneen akustiikka kannattaa huomioida, varo ettet rakenna kumisevaa tynnyriä.
• LCD vai DLP? 3D? 4K? Heittoetäisyys? Mitä häh? Projektoritekniikoissa on yllättävän paljon eroja ja koulukuntia löytyy molempien puolesta ja vastaan. DLP-projektori karsiutui meillä pois laskuista sillä havaitsimme ja koimme sateenkaari-ilmiön katselunautinnon kannalta haitalliseksi. 4K-tarkkuuteen yltäviä ohjelmalähteitä saanemme vielä jokusen vuoden odotella, mutta 3D tekee kovalla vauhdilla tuloaan myös kotikäytössä oleviin laitteisiin. Edullisissa tykeissä kuvan koon säätäminen tapahtuu pitkälti säätämällä projektorin linssin etäisyyttä projisointipinnasta ja zoomilla on vain rajattu mahdollisuus hienosäätää kuvan tuumamäärää. Netistä löytyy onneksi tähän näppäriä laskureita antamaan osviittaa.
• Varmista laitteistosi yhteensopivuus. Helpoin tapa on varmistaa että kaikki laitteet ja kaapelit ovat peräisin samalta aikakaudelta, jolloin ne mitä todennäköisimmin tukevat myös samoja standardeja. Sitten jos kuva ei näy tai ääni kuulu, ei kun kaikki vaihtoon... no, ehkei nyt ihan suorilta näin kuitenkaan kannata tehdä. Totuus kuitenkin on, että palvelu- ja laitteistoteknologian kehittyessä huimaa vauhtia on vaarana että uusi laitteistosi käy vanhaksi muutamassa vuodessa.

Herukka- ja hedelmätarhan perustaminen

Loppusyksystä pienen mutta ansaitun lomailujakson jälkeen päätimme vielä istuttaa pihaamme muutamat marjapensaat ja hedelmäpuut tuottamaan satoa tuleville vuosille. Tai no, oikeastaanhan päätös oli tehty jo alkukesän puolella jolloin kaivuri oli tehnyt istutuskuopat valmiiksi. Kuopat maakasoineen olivatkin sitten olleet pihamme somistuksena koko kesän.

Etupihamme tarjosi oivan ympäristön hedelmäpuutarhan perustamiselle. Koska pohjamaa oli aikoinaan tuotu meille tuntemattomasta paikasta pengertämään ja tasaamaan alarinnettä, arvelimme että hedelmäpuille on syytä kaivattaa reilut 80 x 80 x 80 cm kuopat ja vaihtaa maa-ainekset näihin kunnolla. Päätös osoittautui viisaaksi, sillä ohuen pintamaakerroksen alta paljastuikin rinteeseen ajettu, reilunkokoista murikkaa sisältänyt louhikko. Louhos ei liiemmin ravinteita kasvavalle puulle tarjoa. Lisäksi louhoksen irroittaminen käsipelillä olisi ollut tekemätön paikka, joten iloksemme olimme kerrankin olimme oppineet antamaan nämä hommat kaivurille jo etukäteen suunnitellusti.

Kuoppiin laitoimme tuoreet mullat, jonka tiivistimme kevyesti pohjakerroksista mutta pinnan jätimme huokoisammaksi. Taimelle jätimme pienen istutuskummun myöhempää maan painumista ennakoiden. Kummun peitteeksi laitoimme vielä kuorikatteen, joka teki istutuksista huolitellun näköiset.

Hedelmäpuulajikkeiksi valitsimme kevät- ja syysomenapuulajikkeet, kirsikan sekä luumupuun. Tulipa samoissa tohinoissa istutettua yhdelle kulmalle syreenikin.

Puiden molemmin puolin iskimme maahan vielä tukikepit, joihin sidoimme puut kevyesti kiinni. Rungon suojaksi puiden tyveen kiepsautimme myyräsuojan  ja lopuksi ympäröimme vielä koko asetelman ympärille jyrsijäverkon.

Marjapensaiden istutus hoitui pitkälti samoilla periaatteilla, tosin vähän pienemmillä 40 x 40 x 40 cm istutuskuopilla ja ilman suojailukrumeluureja. Lajikkeiksi valikoitui kaksi punaherukkaa, kolme mustaa sekä yksi viherherukka.

Näin puolisen vuotta pensaita ja puita katseltuamme voimme todeta, että puut kestivät vankkumatta syksyn kovimmatkin myrskyt ja pääsevät juurtumaan rauhassa paikoilleen. Meille on herännyt myös ajatus muutaman lisämarjapensaan sekä mahdolisesti päärynäpuun istuttamisesta mutta näistä raportoimme mahdollisesti tulevissa julkaisuissamme.

Nikkarointinurkka suosittelee näiden näkökulmien huomioon ottamista vastaavissa askareissa:

• Pohdi mitä puutarhaltasi haluat. Lajikeiden valintaan kannattaa käyttää muutama tovi, sillä vaihtoehtoja on tarjolla lähes rajattomasti. Lajikkeen valintaan vaikuttavat hedelmäpuiden pölytyspohdintojen lisäksi kasvuolosuhteet pihallasi, kuten maaperän koostumus ja ravinteet, auringonpaisteen määrä ja maaston kaltevuus. Vaikka taimet sinänsä ovat edullisia, kestää ensimmäisen sadon korjuseen aikaa useampi vuosi ja istutusvaiheen lajikepäätökset kantavat vuosikymmenten päähän.
• Viimeistele kuorikatteella. Lähipuutarhastamme sai metsän havupuista tehtyä luomuhaketta edullisesti peräkärryhinnalla, ja sita tulikin laitettua niin näiden istutusten kuin pensasaidankin juurelle koristeeksi. Ulkonäköarvon lisäksi hake suojaa sääoloilta, estää rikkaruohojen kasvua sekä hapattaa maaperää ja parantaa näin kasvuolosuhteita. Saatavilla on myös moniin väreihin sävytettyä säkkitavaraa, mutta Nikkarointinurkka suosii luonnonmukaista haketta niin kustannus- kuin ympäristönäkökulmienkin takia.
• Laita suojaverkot ajoissa. Verkoista sinänsä ei ole muuta haittaa kuin mahdollinen särö esteetikon silmässä. Siinä vaiheessa kun rusakot ovat syöneet rungosta kuoren, on asentaminen kuitenkin jo liian myöhäistä ja tehty istutus- ja kasvatustyö ottaa takapakkia pahimmillaan vuositolkulla.

Puuaita pystyyn

Patiolaajennosta reunustamaan olimme jo alun perin päättäneet, että rakentaisimme puisen aidan näkösuojaksi pation takana kulkevalle kevyen liikenteen väylälle. Tähän kohtaan emme halunneet pensasaitaa, sillä puuaidan kasvamista ei tarvitse odotella ja näkösuoja on heti valmis. Lisäksi puuaita pation reunalla antaa tilalle pensasaitaan verrattuna selkeämmän muodon ja tekee tilasta siistimmän oloisen.

Aidan tolppien perustuksen suhteen halusimme olla patiota perusteellisempia, jotta aita ei vuosien saatossa kävisi kallistumaan. Aidan korkealle osalle kun tuli vielä korkeutta 210 cm, näkyisi tolpan pienikin tyvikallistus selkeänä heittona aidan yläpäässä. Perustuksia varten kaivatimme siis noin metrin syvyiset ja reilut puoli metriä halkaisijaltaan olevat montut. Tällä kertaa työn teki pientä hienosäätöä lukuun ottamatta kone. Aidan perustusten kaivatus  koneella tapahtui itse asiassa samoilla kerroilla kun pensasaidan ojanteen ja pation pikkukuoppien kaivaminen.

Montun pohja tasattiin hiekalla, ja hiekan päälle valettiin puukehikkoon 40 x 40 x 20 cm betoniantura, jossa 6 mm harjateräksestä tehty raudoitus. Tämän päälle muurattiin 3 kpl 24 x 24 pilariharkkoja, joiden sisusta valettiin umpeen betonilla. Valamisen yhteydessä betoniin asennettiin 90 mm palkille sopiva pilarikenkä. Lisäksi alimman harkon ympärille, suoraan betonianturan päälle asennettiin 50 x 50 x 5 cm kokoinen styrox vähentämään routimisen riskiä. Tällaisia konstruktioita noin 10 metrin aidan matkalle 8 kpl tolppavälin ollessa noin 140 cm. Toisesta reunastaan L-mallinen aita kiinitettiin propuilla suoraan talon ulkoseinän tiilivuoraukseen.

Perustuksia rakennettaessa eniten pään raapimista aiheutti pohdinta, miten montun pohjat saa tasattua oikeaan syvyyteen sekä kuinka varmistaa että pilarikengät osuvat täsmälleen samalle etäisyydelle toisistaan ja tolppajaosta muodostuu tasainen. Näitä askareita varten tulikin rakenneltua eri näköisiä raakalautaviritelmiä mittalaudoiksi ja isoiksi suorakulmiksi. Valittu perustustekniikka antaa kuitenkin muutaman sentin anteeksi, koska pilarikenkää pystyy jonkin verran säätämään pilariharkon valuun kiinnitettäessä sekä syvyys- että sivusuunnassa. Yllättävän hyvin loppujen lopuksi osui kohdalleen, ja tolppaväli heitti lopulta vain muutamalla millillä.

Tolppamateriaaliksi valitsimme 90 x 90 mm painekyllästetyt liimapuupilarit ja varsinaiseksi aitalaudaksi 19 x 95 mm valkoiseksi pohjamaalatun aitalaudan. Aidan pystys eteni siten, että ensin asensimme pilarit kenkiinsä 5 x 70 terassiruuveilla ja kiinnitimme pilarit yläosistaan kiinni pitkillä laudoilla siten, että kohtisuoruus oli varmistettu. Tämän jälkeen tyvikiinnitys vaihdettiin lopullisiin pultteihin.

Aidan kokosimme elementteinä, jotka rakensimme vasta valmistuneella, tilavalla ja tasaisella patiollamme. Ruuveina käytimme normaaleja 4 x 35 yleisruuveja. Aidan korkeampaan osaan elementit tehtiin kaksipuoleisiksi siten, että aita antaa täydellisen näkösuojan mutta ilma pääsee sen läpi eikä muodosta ikäviä pyörteitä aidan sisäpuolelle. Matalamman osan aitaelementiin puolestaan teimme yksinkertaisen pystylaudoituksen.

Elementtien kiinnitystä varten tolppiin olimme asentaneet 45 x 45 painekyllästyt soirot, joiden varaan ruuvasimme aitaelementit kiinni. Pitkään kestäneen perustustentekovaiheen jälkeen varsinainen aita nousikin pystyyn parissa päivässä.

Aidasta tuli yllättävän tukeva kun elementit oli kiinnitetty, vaikka tukipisteenä toimivan pilarikengän varren halkaisija on vain parin sentin luokkaa. Sopivia pilarikenkiä oli itse asiassa harvinaisen vaikea löytää pääkaupunkiseudun rautakaupoista, joten valinnanvaraa ei oikeastaan tähän ollut. Vaihtoehtoisina ideoina rautakaupoissa ehdotettiin maahan nuijittavien aitakenkien valamista tolppien sisään tai kauluksellisten kenkien pulttaamista pilariharkkojen päälle. Mikäli nyt valittu rakenne osoittautuu ajan saatossa heppoisaksi, voi jäljemmän ratkaisun aina toteuttaa myös jälkikäteen.

Toinen pohdintaa aiheuttanut ratkaisu oli aidan pään kiinnitys talon seinään. Jos tolpat perusteellisista perustuksista huolimatta kallistuvat siten että aita kääntyy ulospäin, on vaarana että tiilivuoraus vaurioituu. Tämän näemme tulevien vuosien aikana luottaen syvästi että perustukset pitävät.

Nikkarointinurkan opit ja vinkit tähän työhön liittyen:

• Hanki kunnon betoninsekoitin. Vaikka tähän työhön liittyen betonin tarve oli melko vähäinen, vain noin 15 säkkiä S100-kuivabetonia, oli sen sekoittelu porakoneella ja vispilällä melko tekemätön paikka. Onneksi käytössä oli kaksi porakonetta, jolloin ylikuumentuneen koneen pystyi laittamaan jäähtymään joka toisen satsin sekoituksen ajaksi.
• Katkaise harjateräkset pulttipihdeillä. Aluksi käytimme katkaisuun sähkölaikkaa, mutta sillä sai aikaiseksi pikemminkin ilotulituksenomaisen kipinäsuihkun ja nurmikkopaloriskin kuin katkenneita harjateräksiä. Pihdeillä terästangot napsuivat poikki kohtuullisen vaivattomasti, joskin voimaa sai pitkästä vipuvarresta huolimatta käyttää sievoisesti.
• Rakenna aitaelementit vaakatasossa. Tässä kohtaa projektia Nikkarointinurkka onnistui ensikertalaisena aidanrakentajana poikkeuksellisen hyvin. Vaakatasossa elementit syntyivät nopeasti ja niistä tuli helposti täsmällisen suorat ja säännönmukaiset. Voimme vain kuvitella kuinka tuskaista aitalautojen ruuvailu hieman huojuviin tolppiin yksi kerrallaan olisi ollutkaan.